Hallitus 2017

hallitus17_miika

Puheenjohtaja

Miika Korpi

Moikka!

Olen Miika Korpi, Pohjois-Pohjanmaan Sievin sievin poika. Olen nyt toisen vuoden valtio-opin opiskelija ja toimin tänä vuonna Puolueen puheenjohtajana, samalla kun luotettavana varapuheenjohtajana ja sidekickinä toimii Petra ”Patruuna” Sonninen. Puolueen toiminta alkoi kiinnostaa minua heti fuksiviikolta lähtien ja hyppäsinkin mukaan hallituksen toimintaan heti fuksivuonna, jolloin toimin koulutus- ja sosiaalipoliittisena vastaavana. Puolueen kautta olenkin tutustunut mitä mahtavampiin ihmisiin, saanut paljon uusia ystäviä ja viettänyt lukuisia unohtumattomia iltoja, yleensä hyvässä mielessä.

Vapaa-ajallani tykkään hengailla ystävieni seurassa kahvikupposen äärellä tai katsoa sarjamaratonia Netflixistä. Minut voi kuitenkin myös toisinaan tavata esimerkiksi kirjastolla kävellen kahvikuppi kädessä, joten nykäisehän hihasta jos on jotain kysyttävää!

miikakorpi3[at]gmail.com


12713939_10205669596408358_1757851103_n

Varapuheenjohtaja

Petra Sonninen

Vuosi sitten lähtiessäni ensimmäistä kertaa mukaan Puolueen hallitukseen, isoäitini kysyi ”minä ihmettelen, että miksi ne sinut sinne valitsivat.” Tuo elämänkokemuksen tuoma pohdinta on yhä ajankohtainen, mutta vastausta emme ole löytäneet. Viime vuoden toimin Puolueen tapahtumavastaavana ja tämän vuoden puolestaan toimin Puolueen varapuheenjohtajana, jossa toimenkuvani on nimellisesti varsin avoin. (De facto toimin kulisseissa todellisena vallanpitäjänä Miikan käyttäessä lähinnä seremoniallista valtaa.)

Kotoisin olen Pohjois-Savosta Siilinjärveltä, jossa asuu myös ihana pieni koirani Miisa. Vapaa-aikana minut löytää luultavasti kotoa nukkumasta, koska kotia ja nukkumista parempaa ei olekaan. Joskus jos kuitenkin poistun kotoa, minut löytää luultavasti kaverien luota, lenkiltä, toisinaan jopa yliopistolta tai sitten sieltä Savosta.

petra.sonninen[at]gmail.com


hallitus17_jaakko

Sihteeri ja koulutuspoliittinen vastaava

Jaakko Havela

Tjänare!

Olen Jaakko, parikymppinen valtio-opin fuksi. Olen kotoisin Pellosta, Lapin tunturien juurelta ja tällaisesta periferiasta päädyin lopulta Suomen Ateenaan politiikkaa opiskelemaan, mutta sole poka mikhään! Minulle oli heti fuksisyksyn alussa selvää, että haluan lähteä mukaan ainejärjestötoimintaan ja Puolue ry:n tämänvuotisessa hallituksessa vastuulleni tulivatkin sihteerin sekä koulutuspoliittisen vastaavan tehtävät.

Elämme jännittäviä aikoja tiedekuntauudistuksen ja yhtenäistetyn kandidaatintutkinnon osalta, ja siksi onkin hienoa olla Jyrin kanssa tänä vuonna sanansaattajana opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Jos teillä on kysyttävää opiskeluihin liittyvistä asioista, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä!

Ahkeralta opiskelulta ja järjestötoiminnalta jäävän vapaa-aikani vietän mieluiten kavereiden seurassa Fifaa pelaten sekä poliittisista ja ei-niin-poliittisista puheenaiheista keskustellen. Lisäksi seuraan (välillä hyvinkin epäuskoisesti) Arsenalin edesottamuksia Englannin valioliigassa, lenkkeilen Kortepohjan pittoreskissa betoniviidakossa ja siirtelen e-tenttivarauksia tuonnemmas. Melko usein minut voi bongata myös Puolueen tapahtumista nauttimassa sivistyneesti viinilasillista.

jaakko.p.havela[at]student.jyu.fi


hallitus17_ira

Talousvastaava

Ira Honkaharju

Heissan ystäväiset!

Olen Ira, valtio-opin toisen vuoden opiskelija ja hallituksemme talousvastaava. Puolueen toiminta on ollut alusta asti lähellä sydäntäni, minkä takia lähdinkin mukaan hallitukseen heti ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Aikani käytän yliopistolla opiskellen, erilaisissa järjestöhommissa vaikuttaen, sekä matkustaen lähellä ja kaukana. Talousvastaavana pidän huolta Puolueen rahoista ja omistuksista, joten minua voi lähestyä näissä liittyvissä asioissa.

ira.h.honkaharju[at]student.jyu.fi


 

hallitus17_jyri

Koulutuspoliittinen vastaava

Jyri Jalo

Moikka!

Olen Jyri Jalo, ensimmäisen vuoden valtio-opin opiskelija ja toinen Puolueen hallituksen koulutuspoliittisista vastaavista. Kiinnostuin Puolueen toiminnasta heti ensimmäisinä päivinä ja fuksivuoden tapahtumat ovat olleetkin erittäin hauskoja ja olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin Puolueen kautta.

Olen kotoisin Tampereelta ja ylioppilaaksi minut lakitettiin keväällä 2014. Kävin intin ja hain pari kertaa opiskelemaan ennenkuin se oikea paikka, eli Jyväskylän valtio-oppi, löytyi. Vapaa-ajallani seurailen paljon urheilua aivan laidasta laitaan ja myös harrastelen sitä itsekkin. Ja käyn tietysti Puolueen tapahtumissa.

jyri.jalo[at]hotmail.fi


hallitus17_mikko

Tapahtumavastaava

Mikko Hynönen

Moi! Olen Mikko, Puolueen tämän vuoden tapahtumavastaava. Tapsana tehtäviini kuuluu tapahtumien järjestäminen yhdessä Ämiirin, muiden hallituksen jäsenten sekä toisten ainejärjestöjen kanssa. Vapaa-ajalla nautin urheilusta, älyllisistä keskusteluista ja yleisemmin ajanvietosta yhdessä ystävieni kanssa.


hallitus17_amiir

Tapahtumavastaava

Ämiir Naboulsi

Moikka kaikille!

Mun nimi on Ämiir ja oon ensimmäisen vuoden opiskelija! Lahesta oon muuttanut tänne Jyväskylään ja oon viihtynyt todella hyvin! Ihan huikee paikka! Vapaa-ajalla tulee käytyä lenkillä ja kavereiden kanssa hengailtua. Toimin tapahtumavastaavana Mikon kanssa!

naboprince[at]hotmail.com


13177311_617682028399612_5029700532661620384_n

Liikuntavastaava

Eetu Pernu

>vuosi 2011+6
>ei käy liikuntavuoroilla
TTETT

Liikuntavastaavan uudet maut:

-asbesti
-macklemore
-keltainen lumi
-tattari

epeetu[at]gmail.com


hallitus17_maria

Ympäristö- ja sosiaalipoliittinen vastaava

Maria Palmu

Hei, olen Maria 22v toisen vuoden opiskelija ja toimin Puolueen sosiaalipoliittisena- sekä ympäristövastaavana. Olen ollut aktiivisesti mukana Puolueen toiminnassa ja tapahtumissa mukana, mutta nyt ensimmäistä kertaa hallituksessa.

Minut voi bongata esimerkiksi kirjastolta paniikissa lukemassa tentteihin, iltaisin alkosta ostamassa ”mä oon niin ansainnu tän -viiniä” sekä tottakai Puolueen tapahtumista.

maria-palmu[at]hotmail.com


 

hallitus17_santeri

Yrityssuhde- ja kansainvälisyysvastaava

Santeri Kero

Moikka, tässä Santeri! Oon Helsingistä kotoisin oleva (vuoden) fuksi, ja muutaman välivuoden ja Meksikossa seikkailemisen jälkeen päädyin tänne Suomen Ateenaan opiskelemaan valtsikkaa. Puolueessa mulla on edessä ensimmäinen hallituskausi, ja tehtäviksi minulle siunaantui kv- ja yritysyhteistyövastaavan pestit. Vapaa-ajalla pelailen fifaa, leikin ammattikokkia ja juon punkkua ja löfbergs lilaa. Älkää peljätkö kysyä jos jotain kysyttävää ilmaantuu!

jusakero[at]student.jyu.fi


dsc_09271

Kulttuuri-, fuksi- ja jäsenvastaava

Hanna Hyyryläinen

Moikka!

Olen Hanna ja opiskelen nyt kolmatta vuotta valtio-oppia. Myös hallituksessa olen kolmatta vuotta ja tänä vuonna pesteikseni valikoituivat kulttuurivastaava ja jäsenvastaava. Jos siis haluat ehdottomasti toimintaamme jonkun kiinnostavan kulttuuritapahtuman, esim. leffaillan, niin ota yhteyttä niin järjestetään.

Vapaa-ajalla minut löytää todennäköisesti Puolueen tapahtumista, kirjastolta gradua kirjoittamasta tai jonkinlaista liikuntaa harjoittamasta. Yhteydessä saa olla jos herää kysymyksiä tai kommentteja pesteihini tai yleisesti järjestötoimintaan liittyen! 🙂

hakahyyr[at]student.jyu.fi


hallitus17_henrikTiedotus- ja web-vastaava

Henrik Wacker

Moi! Olen Henrik, valtio-opin tämän vuoden fuksi. Puolueessa toimin tänä vuonna tiedotus- ja web-vastaavana, eli minua voi syyttää muun muassa kaikesta siitä, mikä Puolueen nettisivuilla on vialla.

Vapaa-ajalla minuun törmää todennäköisimmin Mäki-Matin tuulisilla kaduilla, kirjastolla tai rakkaan Puolueemme tapahtumissa.

hemawack[at]student.jyu.fi

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s